^Jos ymmärrän oikein, omistajat päättävät laittaa co2-vapaan tuotannon muualle kuin Suomeen? Ei kait sille mitään voi. Omistaja päättää. En nyt lähtisi tästä hallitusta syyttämään.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
Joo. Mun mielestä Lund selittää monisanaisesti aika tarkalleen sen, mitä itse sanoin tiiviimmin yllä. Vanhan säilyttämisellä ja muutosvastaisuudella ei jatkossa pärjää, kilpailukykyinen teollisuus on ilmastoystävällisempää kuin vanha.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Eli on aika ymmärrettävää, että riippumatta hallituksen kokoonpanosta 8%:n äänivallalla ei yksinään päätetä yksittäisen tehtaan kohtalosta mitään.
Eli pihvihän tässä on ymmärtääkseni se, että Suomen valtio haluaa, että meille kans co2-vapaata, mutta sillä ei ole valtaa päättää asiasta. Ei siis niin päin, että valtio jotenkin haluaisi ajaa tehtaan alas.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
Timo Haapalalla ja Tapio Bergholmilla saattaa olla pointti. Ilmeisesti AY-pomot ajattelevat, että ajamalla edustamansa alan houkutteluvuus mahdollisimman pieneksi pakotetaan työnantaja tarjoamaan enemmän liksaa? Mutta kurjuuden korostaminen ei välttämättä ole kuitenkaan paras keino.. Riski on mielestäni, että ne, joita työolojen parantaminen eniten kiinnostaa, eivät hakeudu alalle.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
James Potkukelkka kirjoitti: 06.10.2021 10:42
Ilmeisesti AY-pomot ajattelevat, että ajamalla edustamansa alan houkutteluvuus mahdollisimman pieneksi pakotetaan työnantaja tarjoamaan enemmän liksaa?
En usko näiden AY-pomojen olevan noin fiksuja. Hinnan määräytyminen kysynnän ja tarjonnan perusteella on yleensä vasemmalta ponnistaville liian hapokasta. Eiköhän tuolla ole taustalla sellainen nerokas ajatus, että kurjasta työstä pitäisi jostain syystä maksaa lisää liksaa. Se kun olisi oikeudenmukaista tai jotain.
Oikeastihan se menee niin, että työn kurjistuminen vähentää tarjontaa nykyiselä palkalla, jolloin työnantaja joutuu joko hyväksymään työvoimapulan tai nostamaan palkkoja vastaamaan kohonnutta palkkavaatimusta. Toki kurjuuden poistaminenkin on ihan ok keino ja yleensä se on halvempaa.
^tietysti tuossa voi olla ajatuksena paineen kasaaminen työnantajalle julkisen mielipiteen ja mielipiteelle vaikutusalttiiden poliitikkojen kautta. Mutta en oikein usko tuon toimivan. Kuntatyönantajalla on sen verran kovanahkaiset tyypit, että en usko tehoavan. Toki, jos palkansaajapuoli onnistuu niin hyvin, että poliitikot jakavat lisää rahaa työnantajalle palkanmaksua varten, mutta niin en usko tapahtuvan.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
sivustahuutaja kirjoitti: 06.10.2021 15:11
^ Taidat elää kuplassa. Eiköhän se ole Lääkäriliitto lähes ainoa, joka ymmärtää tarjonnan rajoittamisen olevan ehkä tehokkain tapa nostaa palkkoja.
TEK myös vastustaa aktiivisesti DI-aloituspaikkojen lisäämistä maakunnissa kuten Turussa. Perusteena on, että AMK:ssa vastaavilta aloilta valmistuu alle puolet aloittaneista ja "vain pieni osa jää töihin opiskelupaikkakunnalleen".
liukuu kuin veltto penis avaruusalus vitun isolla momentilla avaruudessa
^Sikäli olen samaa mieltä, että kun aikoinaan opetin ensimmäistä TY:n teekkarisukupolvea, opiskelijamateriaali oli heikkoa. Fysiikkaa (kuten minä ) opiskeli sentään porukka joka tajusi jostain jotain, ja josta osa pääsi läpi ekasta vuodesta, ja osa meni lääkikseen tai TKK:lle.
Matikan kursseja vetäneet sanoivat että biotekniikan opiskelijat olivat paljon motivoituneempia ja matikassakin parempia.
liukuu kuin veltto penis avaruusalus vitun isolla momentilla avaruudessa
nokkaelain kirjoitti: 06.10.2021 15:31
TEK myös vastustaa aktiivisesti DI-aloituspaikkojen lisäämistä maakunnissa kuten Turussa. Perusteena on, että AMK:ssa vastaavilta aloilta valmistuu alle puolet aloittaneista ja "vain pieni osa jää töihin opiskelupaikkakunnalleen".
Ymmärtääkseni DI-aloituspaikkoja "vanhoissa" teknillisissä korkeakouluissa ei kuitenkaan ole pyritty niin kiivaasti rajoittamaan. Tarjonta on päässyt kasvamaan aika paljon. Toisaalta DI-kysyntää tulee myös ulkomailta, joten dippainssien hinnoitteluvoima ei ole täysin rapautunut.
Dippainssit kärsivät myös kilpailusta substituuttien taholta. Ainkaan firmoissa ei ole mitään varsinaista estettä sille, etteikö AMK inssi voisi tehdä ihan samaa duunia kuin dippainssi. Lääkärin hommia sen sijaan ei yleensä saa tehdä kuin lääkäri.
sivustahuutaja kirjoitti: 06.10.2021 17:15
Dippainssit kärsivät myös kilpailusta substituuttien taholta. Ainkaan firmoissa ei ole mitään varsinaista estettä sille, etteikö AMK inssi voisi tehdä ihan samaa duunia kuin dippainssi.
Omalla työpaikallani firman johtokin on käynyt vain ammatikoulun. Jotenkin he sattuivat välillä palkkaamaan 3-4 kuuden ällän ylioppilasta (vain yksi DI.) Edit: sensuroin.
liukuu kuin veltto penis avaruusalus vitun isolla momentilla avaruudessa
En muuten todellakaan koskaan olettanut, että työhaastattelussa pitäisi olla mukana kaikki todistukset, tai sanoa mitään niistä. Aikoinaan hain yhteen jyväskyläläiseen firmaan dsp-koodariksi, ja piti jälkikäteen toimittaa todistukset.
Sanoin vaan "riitävän hyvät"
liukuu kuin veltto penis avaruusalus vitun isolla momentilla avaruudessa
James Potkukelkka kirjoitti: 28.10.2021 8:43
edit: toki joku sanoisi
Tosiaan, eikö internetin incel-miesasialiike ole huutanut tätä kurkku suorana jo monta vuotta?
Mut joo, vaikka ehkä asiasisällössä ei ehkä sinänsä mitään vikaa olekaan, niin en oikein voi itsekään vastustaa sotaveteraaniargumentin kiusausta tässä. Eli Hesari varaa pääkirjoitus-avausaukemastaan leijonanosan siihen, että paheksuu ilmiötä, johon kuulopuheiden mukaan ehkä joku tyyppi jossain EU:n ulkopuolella on ehkä syyllistynyt. Outoa. Ymmärtäisin paremmin, jos kulma olisi jotain sen suuntaista, että nykyisessä arvoympäristössä transihmiset tulevat helposti ykiherkiksi siinä, miten muut haluavat arvottaa heidän statustaan. Nyt on vaikea ymmärtää kirjoittajan pointtia ja artikkelin relevanssia. Jos se on vain sinänsä tärkeä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden puolustus, aasinsilta on Suomen oloissa tosi outo. Polttavampiakin uhkia olisi helposti löytynyt. Ja ne sotaveteraanien asiat pitäisi tosiaan saada kuntoon!
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."