Luin kirjan

[Homeboy65]

^
Elvis teki keikkoja vielä kuolinvuotenaan. Jos hän olisi halunnut vetäytyä julkisuudesta, hän olisi voinut tehdä niin ilman mitään monimutkaista lavastusta. Rahalla ostaa ihan kivasti yksityisyyttä.

Mitäs jos vastaisit tuohon jälkimmäiseen kysymykseeni?

[sivustahuutaja]

^
Journalist Tony Scherman wrote that, by early 1977, "Presley had become a grotesque caricature of his sleek, energetic former self. Grossly overweight, his mind dulled by the pharmacopia he daily ingested
https://en.wikipedia.org/wiki/Elvis_Pre ... _and_death

[Homeboy65]

Hoitohenkilökunta ja läheiset olivat olleet Elvarin kanssa tekemisissä vain VÄHÄN ENNEN hänen väitettyä kuolemaansa...

Entäs väärin kirjoitettu toinen nimi hautakivessä? Isäukko ja muut ajattelivat vain että mitä välii? Kuulostaako uskottavalta?

[sivustahuutaja]

^ Vaikka antaisin Elviksen kuoleman lavastukselle 5% todennäköisyyden, niin se ei vaikuttaisi mihinkään.

[Homeboy65]

^ Vaikka antaisin Elviksen kuoleman lavastukselle 5% todennäköisyyden, niin se ei vaikuttaisi mihinkään.

Mitäs jos vaan kommentoisit EKSAKTISTI tuota mitä yllä kirjoitin?

[sivustahuutaja]

^ Johan kommentoin? Voidaan säätää tuota todennäköisyyttä, mutta mitä valiä sillä olisi, jos se vaikka olisi 10%? Vai ajatteletko nyt, että jokin todistusaineisto osoittaisi Elviksen jääneen eloon 100% varmuudella?

[Homeboy65]

^ Johan kommentoin? Voidaan säätää tuota todennäköisyyttä, mutta mitä valiä sillä olisi, jos se vaikka olisi 10%? Vai ajatteletko nyt, että jokin todistusaineisto osoittaisi Elviksen jääneen eloon 100% varmuudella?

Siis miksi tyypit ei tunnistaneet vaikka olivat olleet E:n kanssa tekemisissä vain vähän aikaa sitten? Kuinka uskottavaa on että toinen nimi kirjoitetaan hautakiveen väärin ja annetaan olla, mitä välii?

Mitäs jos vastaisit aivan eksplisiittisesti NÄIHIN kysymyksiin?

[sivustahuutaja]

^ Mitä väliä sillä olisi, vaikka Elvis eläisi? En käsitä.

[Homeboy65]

^ Mitä väliä sillä olisi, vaikka Elvis eläisi? En käsitä.

Data ja argumentit lopussa?

[Homeboy65]

Hannu Raittila: Ilmalaiva Finlandia (novelleja)
Sujuvaa tekstiä.

[James Potkukelkka]

Aloitin, noin 20% mennyt. En oikein ensin saanut kiinni, mikä tämän tyylilaji on, mutta lienee satiiri. Alkoi aika nihkeästi, mutta nyt tuntuu pääsevän vauhtiin. Harmillisesti seksiä ei ole ollenkaan

Nettiaddiktion takia lukeminen edennyt hitaasti, mutta yli puolenvälin olen päässyt. Joo, kyllä tämä lähinnä satiiri on. Nyt päässyt paremmin kirjan imuun. Ei seksiä vieläkään ( ), vaikka pariskunta yritti osallistua swingers-tapahtumaan.

Kirja sekoittaa mielenkiintoisesti faktaa ja fiktiota. Pitää toistuvasti googlettaa, mikä on totta ja mikä tarua. Googlen hakusanaehdotuksista näkyy, että moni muu tehnyt samaa

Esim. moni muukin etsinyt https://en.wikipedia.org/wiki/Borden_(company) historiaa.

[urpiainen]

^ Isoista amerikkalaisista romaaneista luin just Gabrielle Zevinin Tomorrow, and Tomorrow, and Tomorrow'n, joka on kai ollut aikamoinen best seller anglo-amerikkalaisessa maailmassa. Tää oli aika perinteinen coming of age -romaani, joka samalla reflektoi sekä henkilöiden että Amerikan muutosta, mutta silleen kiva, että kaikki päähenkilöt olivat vähintään puoliksi aasialaisia, mutta silti kyseessä oli kertomus valtavirta-amerikasta, ei mistään mamu-vieraudesta. Modernia.

Lisäksi asetelma oli peliteollisuus, joka, kuten tiedetään, on mulle ihan vieras kenttä, ja olen vähän hävennyt tätä tietämättömyyttäni tästä kulttuurikentän osasta. Kivempi tutustua siihen romaanin kuin vaikkapa niiden pelien kautta.

[Kreitsu]

^Olen tuon kirjan lukemista harkinnut, mutta se pelimaailma (joka ei kiinnosta) arveluttaa. Kuinka massiivinen osa se on kirjaa ja miten kuvattu? Mietin häiritseekö lukemista, jos se osa aihetta ei varsinaisesti kiinnosta (toki just esitystapa vaikuttaa). Moni ikäläiseni pelasi (ja pelailee yhä), mutta itse en ole koskaan ollut kiinnostunut peleistä. Mutta ilmeisesti romaanissa on paljon muuta tarttumapintaa?

[urpiainen]

Joo mun oma suhtautuminen peleihin on ihan samanlainen kuin sulla, mutta tässä koin silti koko pelihomman ihan mukavana kurkistuksena. Ei siis häiritse lukemista. Mutta ei tämä mikään suuri kirja ole, mukava ja helposti luettava viihderomaani vain. Mikä ei toki ole vähän.

Mutta näistä viimevuosien "lukuromaani" (vai nimetäänkö nämä vain sellaisiksi kun ovat naisten kirjoittamia - miesten teoksina olisivat suuria amerikkalaisia romaaneja) best sellereistä esim. aiemmin mainitsemani the Great Circle, Lessons in Chemistry ja the Signature of All Things ovat ehkä kirjoita vahvempia.

[James Potkukelkka]

Aloitin, noin 20% mennyt. En oikein ensin saanut kiinni, mikä tämän tyylilaji on, mutta lienee satiiri. Alkoi aika nihkeästi, mutta nyt tuntuu pääsevän vauhtiin. Harmillisesti seksiä ei ole ollenkaan

Nettiaddiktion takia lukeminen edennyt hitaasti, mutta yli puolenvälin olen päässyt. Joo, kyllä tämä lähinnä satiiri on. Nyt päässyt paremmin kirjan imuun. Ei seksiä vieläkään ( ), vaikka pariskunta yritti osallistua swingers-tapahtumaan.

Kirja sekoittaa mielenkiintoisesti faktaa ja fiktiota. Pitää toistuvasti googlettaa, mikä on totta ja mikä tarua. Googlen hakusanaehdotuksista näkyy, että moni muu tehnyt samaa

Esim. moni muukin etsinyt https://en.wikipedia.org/wiki/Borden_(company) historiaa.

Sain viimein loppuun. Joo tosiaan on kait lähinnä satiiri, mutta sisältää myös tummia sävyjä päähenkilöiden lapsuudesta. Kirjailija on tehnyt paljon taustatyötä ja kirjan lopussa on jopa lähdeluettelo. En ehkä kuitenkaan pitänyt faktan ja fiktion sekoittamisesta, koska lukijan vaikea tietää, mikä on mitäkin.

3½/5.

Voisi lukea Nixin myös.

Edit: ehkä tuo Tomorrow, and Tomorrow, and Tomorrow kiinnostaisi enemmän..

[James Potkukelkka]

Aloitin TTT:n. 14% luettu. Vaikuttaa kiinnostavalta. Itse olettaisin, että jos pelit eivät kiinnosta lainkaan, ei tästä saa niin paljoa irti.

[Kreitsu]

Hmm, taidan skipata tuon Huomisen (Tomorrow x3) suosiolla. On niin paljon kiinnostavia kirjoja markkinoilla ja lisää tulee koko ajan, että täytyy joskus aika ankaralla kädellä heivata.

Nyt on minulla luvussa mm. irlantilaisen Paul Lynchin Prophet Song (viime vuoden Booker-voittaja). Dystooppista kuvausta siitä, kun valtio alkaa puuttua yksittäisten ihmisten toimiin. Kansalaisten tarkkailemiseksi (ja vangitsemiseksi) on perustettu yksikkö, joka putsaa “väärinajattelijat” parempaan talteen.

Tapahtumia kuvataan Eilishin (tiedenainen ja neljän lapsen äiti) näkökulmasta. Eilishin opettaja-mies katoaa kirjan alussa salaisen poliisin hoteisiin.

Olen vasta alle puolivälissä, mutta on ollut ihan kiinnostava. Hetki meni tottua kielelliseen tyyliin (ei lainausmerkkejä dialogeissa), mutta nyt sitä ei kummemmin enää edes huomioi.

[urpiainen]

Joo, maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, ettei kannata puskea väkisin sellaisiin, jotka syystä tai toisesta eivät innosta. Mulle kävi vähän samalla tavalla tuon Prophet Songin kanssa. Aloitin sitä jossain reissussa, mutta yhdistelmä aika hankalasti lähestyttävää tyyliä (just toi kaiken kirjoittaminen yhteen pötköön) ja mun ihmeellistä vierastusta kaikkea dystopiakirjallisuutta kohtaan sai mut jättämään kesken ja tarttumaan johonkin mulle luistavampaan matkakirjana. Tarkoitus oli palata asiaan kotona, kun Booker-voittajana on kuitenkin virallisesti hyvä. On kuitenkin toistaiseksi jäänyt.

Mulla on nyt kesken vanha suosikkini Anne Tyler, jonka Clock Dance oli jostain syystä jäänyt lukematta. Onhan se sellaista vanhanaikaista ja pikkuporvarillista kamaa, mutta mun mielestä Tyler on melkein lyömätön siinä, miten tavattoman tarkasti ja vaivattoman oloisesti tavoittaa perheiden henkilösuhteissa olevat arkipäiväiset jännitteet ja ristiriitaiset tunteet. Aivan huikea kirjailija minusta, vaikka ei tosiaan mikään suuri kirjoittaja.

[James Potkukelkka]

^ Isoista amerikkalaisista romaaneista luin just Gabrielle Zevinin Tomorrow, and Tomorrow, and Tomorrow'n, joka on kai ollut aikamoinen best seller anglo-amerikkalaisessa maailmassa. Tää oli aika perinteinen coming of age -romaani, joka samalla reflektoi sekä henkilöiden että Amerikan muutosta, mutta silleen kiva, että kaikki päähenkilöt olivat vähintään puoliksi aasialaisia, mutta silti kyseessä oli kertomus valtavirta-amerikasta, ei mistään mamu-vieraudesta. Modernia.

Lisäksi asetelma oli peliteollisuus, joka, kuten tiedetään, on mulle ihan vieras kenttä, ja olen vähän hävennyt tätä tietämättömyyttäni tästä kulttuurikentän osasta. Kivempi tutustua siihen romaanin kuin vaikkapa niiden pelien kautta.

Sain loppuun. Kirjahan on ensisijaisesti ystävyydestä. Sen oleellinen kaari on kahden päähenkilön ystävyys ja välirikko. Mielestäni välirikosta jälkimmäisen, eli Samin ja Sadien aikuisiällä tapahtuneen, syy ei oikein ollut uskottava tai oli vähintäänkin huonosti kuvattu. Lisäksi en pitäisi uskottavana, että samaa tasoa oleva hetero/bi nainen ja mies voisivat olla vuosikymmeniä sydänystäviä ilman, että jompi kumpi edes yrittäisi päästä toisen pissavehkeisiin kiinni.

Lisäksi kirjan kaikki ihmiset olivat liian kunnollisia. Ainoa hiukan rosoinen tyyppi oli opiskelijatyttöjä paneskeleva opettaja Dov. Miksei esim. Sam lainkaan käyttänyt hyväkseen menestyvän yrittäjän ja pelimogulin/koodaristaran rooliaan esim. mainoskiertueilla?

Kirjan mielenkiintoisinta antia oli se, miten 80-90 luvun käytös olisi nykyään aivan pöyristyttävää ja samaten se, miten keski-ikäinen Sadie ihmettelee, miten hänen opiskelijansa piehtaroivat traumoissaan ja kokevat tärkeiksi korostaa niitä.

3/5.

ps. mamuvieraudesta; ymmärtääkseni amerikkalaisen yhteiskunnan vahvuus on se, että siellä ei harrasteta niin paljon tuollaista.

[Kreitsu]

Pari sanaa Paul Lynchin Prophet Songista, jonka olisin ihan hyvin voinut skipata. Alku oli kiinnostava, kun vielä odotin jonkin kuvauksessa muuttuvan. Siis näkökulma laajenee tmv. Mitään sellaista ei tapahdu.

Romaanissa keskitytään seuraamaan tapahtumia lähinnä yhden henkilön/perheen näkökulmasta eikä mitään syitä tai taustoja hallituksen brutaaleille toimille sortaa kansalaisiaan selitetä – ei edes pienesti avata.

Kirjassa kuvaillaan tilanteita, jollaisia periaatteessa jo on olemassa mutta ei Eroopassa. Onko romaani hyytävä siksi, koska se sijoittuu Eurooppaan? Tulee siten lähelle ja voisi ikään kuin tapahtua itselle, omalle maalle? Kun on totuttu ajattelemaan, että eihän meillä.

Vaihtoehdottomuus tulee hyvin esille. Tai pikemminkin se, kun vaihtoehdot yksi toisensa jälkeen hupenevat ja sitä myötä toivo. Koska vallitsevasta poliittisesta tilanteesta tai mistään muustakaan ei kerrota, jää Prophet Song lähinnä yhden perheen kielellisesti kauniiksi katastrofikuvaukseksi. Mielestäni kirjailija ei ole tuonut aiheeseen mitään uutta tai tuoretta, jos ei kirjoitustyyliä lasketa.

[Homeboy65]

Erich Segal: Love Story
Suosittelen. Oikeutetusti klassikko.

[Homeboy65]

Don Delillo: Hiljaisuus
Pienoisromaani teknologian haavoittuneisuudesta. Suosittelen.

[urpiainen]

Aloitin, noin 20% mennyt. En oikein ensin saanut kiinni, mikä tämän tyylilaji on, mutta lienee satiiri. Alkoi aika nihkeästi, mutta nyt tuntuu pääsevän vauhtiin. Harmillisesti seksiä ei ole ollenkaan

Mä olen nyt varmaan jossain 20 % hoodeilla. Hohhoijaa. Mä en lue ollenkaan dystopia-romaaneja, mutta ehkä satiirit on vielä tylsempiä tai älyllisesti laiskempia ja omahyväisempiä. Toimii ehkä Jyrki Lehtolan kolumnimitassa, tiiliskiviromaanina haastavampaa. Saa nähdä, jaksanko loppuun. Nuorena pidin kunnia-asiana lukea kirjat loppuun, nykyisin luovutan aika helpolla.

[Homeboy65]

Graham Greene: Saammeko lainata aviomiestäsi?
Aika köykäinen novellikokoelma lempikirjailijaltani.