Oletat ihan oikein. Mitä ihmeen outoa on eettisessä kontekstissa? Moralisoivia on väärä sana. Eettisiä on oikea sana. Kyseessä ei ollut analogia vaan vertailu. Eli monien ihmisten suhtautuminen eläimiin ei ole koherenttia.urpiainen kirjoitti: 29.01.2025 15:52Oletan, että otit tämän Soininvaaran tuoreesta blogista. Jos (kun) näin, niin on vähän erikoista, että perustelusi taitavat edetä nimenomaan eettisyyden kontekstissa (oudot analogiat kissoihin ja koiriin). Soininvaaran argumentti oli nimenomaan, että ei esitettäisi moralisoivia argumentteja vaan taloudellisia:Homeboy65 kirjoitti: 29.01.2025 11:13 Työllistämisestä yleisemmällä tasolla. Turkistarhaus työllistää 1300 henkeä ja nyt ko. alan säilyttämiseen kaadetaan 50 miljoonaa euroa valtion varoja.
Soininvaara kirjoitti:Kun ihmetellään, miksi tuotavuuden kasvu on Suomessa loppunut, kuulun niihin, joiden mielestä ongelma on luovan tuhon puutteessa. Kun huonotuottoiset työpaikat eivät kaadu, uusia ja parempia ei voi nousta tilalle.
Valtio käyttää suuria summia yritystukiin torjuakseen luovaa tuhoa, siis tuottavuuden nousun estämiseen. Hyvä esimerkki tästä on tuki turkistarhoille, alalle, jonka taloudellinen kannattavuus on kovin heikkoa. Ehkä on puhuttu liikaa turkistarhauksen eettisistä ongelmista ja unohdettu sen taloudellinen mielettömyys. Työllistää 1300 henkeä ja nyt niiden säilyttämiseen kaadetaan taas 50 miljoonaa valtio rahoja.
Orpon hallitus 2023-
-
- Kitisijä
- Viestit: 13981
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Orpon hallitus 2023-
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
- Kitisijä
- Viestit: 13981
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Orpon hallitus 2023-
Kettutyttöjen turkistarhaiskut 90-luvulla. Media uutisoi pitkälti näin:
- turkistarhaajat "laillisen ammatin" harjoittajina
- kettutytöt rinnastettiin "tavallisiin" rikollisiin
- ko. eläimet esitettiin eräänlaisia entiteetteinä, ei elävinä olentoina
Toisenlainen roolijako olisi ollut mahdollinen:
- turkistarhaajat harjoittavat laillista mutta eettisesti kestämätöntä elinkeinoa
- kettutyttöjen motiivi oli etiikka, ei omanvoitonpyynti kuten "tavallisilla" rikollisilla
- turkiseläimet ovat eläviä olentoja joilla on omat intressinsä
- turkistarhaajat "laillisen ammatin" harjoittajina
- kettutytöt rinnastettiin "tavallisiin" rikollisiin
- ko. eläimet esitettiin eräänlaisia entiteetteinä, ei elävinä olentoina
Toisenlainen roolijako olisi ollut mahdollinen:
- turkistarhaajat harjoittavat laillista mutta eettisesti kestämätöntä elinkeinoa
- kettutyttöjen motiivi oli etiikka, ei omanvoitonpyynti kuten "tavallisilla" rikollisilla
- turkiseläimet ovat eläviä olentoja joilla on omat intressinsä
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Orpon hallitus 2023-
^Oletko jo lopettanut lihansyönnin eettisesti kestämättömänä?
En minä ainakaan voisi käyttää juutalaisista tehtyä saippuaa.
En minä ainakaan voisi käyttää juutalaisista tehtyä saippuaa.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 13981
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Orpon hallitus 2023-
Homeboy viesti 13
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Orpon hallitus 2023-
^Kuten sanoin, en minä voisi käyttää juutalaisista valmistettua saippuaa, vaikka sellaista kaupassa myytäisiinkin.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 13981
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Orpon hallitus 2023-
Tämä juttu pitää hoitaa lainsäädännön muutoksilla eikä kuluttajaboikoteilla. (vaikka niistä saattaakin olla vähän apua) Lainsäädäntöhän se niittaa lajisorron paikoilleen.
Kuluttajaboikottien ongelma on myös se että ne ovat usein ns. hiljaisia protesteja. Eli tuottajat huomaavat että tuote ei mene kaupaksi mutta eivät v ä l t t ä m ä t t ä tajua miksi.
Kuluttajaboikottien ongelma on myös se että ne ovat usein ns. hiljaisia protesteja. Eli tuottajat huomaavat että tuote ei mene kaupaksi mutta eivät v ä l t t ä m ä t t ä tajua miksi.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Orpon hallitus 2023-
Käyttäisitkö keskitysleirin juutalaisista valmistettua saippuaa, jos sitä myytäisiin kaupassa ja se olisi hyvää ja edullista?
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 13981
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Orpon hallitus 2023-
En.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 11:42 Käyttäisitkö keskitysleirin juutalaisista valmistettua saippuaa, jos sitä myytäisiin kaupassa ja se olisi hyvää ja edullista?
Taisit kuitenkin vähän ignoroida mitä kirjoitin. Verrataan näin: ihmisten jalkojen katkominen on väärin vaikka sitä arvostelisi joku joka on siinä mukana.
Ja verrataan lisää: mitäs jos Abraham Lincoln olisi ajatellut että lopetetaan orjuus sillä lailla että aletaan boikotoida puuvillan viljelijöitä?
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Orpon hallitus 2023-
Koska turkistarhaus ei mun mielestäni ole väärin (kannattamattoman elinkeinon tukeminen on, mutta se on eri asia), ei mun tarvitse ottaa mitään kantaa noihin sun esimerkkeihin.Homeboy65 kirjoitti: 30.01.2025 11:52En.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 11:42 Käyttäisitkö keskitysleirin juutalaisista valmistettua saippuaa, jos sitä myytäisiin kaupassa ja se olisi hyvää ja edullista?
Taisit kuitenkin vähän ignoroida mitä kirjoitin. Verrataan näin: ihmisten jalkojen katkominen on väärin vaikka sitä arvostelisi joku joka on siinä mukana.
Ja verrataan lisää: mitäs jos Abraham Lincoln olisi ajatellut että lopetetaan orjuus sillä lailla että aletaan boikotoida puuvillan viljelijöitä?
Miksi et käyttäisi juutalaisista valmistettua saippuaa, mutta syöt tehotuotettua lihaa?
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 13981
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Orpon hallitus 2023-
Jos otetaan historiallista perspektiiviä niin huomataan että suurten vääryyksien korjamiseen on tarvittu järeämpiä aseita kuin kuluttajaboikotit. Lakien muuttamista, jopa sotia.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 11:55Koska turkistarhaus ei mun mielestäni ole väärin, ei mun tarvitse ottaa mitään kantaa noihin sun esimerkkeihin.Homeboy65 kirjoitti: 30.01.2025 11:52En.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 11:42 Käyttäisitkö keskitysleirin juutalaisista valmistettua saippuaa, jos sitä myytäisiin kaupassa ja se olisi hyvää ja edullista?
Taisit kuitenkin vähän ignoroida mitä kirjoitin. Verrataan näin: ihmisten jalkojen katkominen on väärin vaikka sitä arvostelisi joku joka on siinä mukana.
Ja verrataan lisää: mitäs jos Abraham Lincoln olisi ajatellut että lopetetaan orjuus sillä lailla että aletaan boikotoida puuvillan viljelijöitä?
Miksi et käyttäisi juutalisista valmistettua saippuaa, mutta syöt tehotuotettua lihaa?
Siis turkistarhaus ei ole mielestäsi väärin. Uskotko että minimaaliset tilat, ei juuri mitään suojaa luonnonvoimilta, kannibalismi, apatia, pelkotilat ja taudit ovat= eläinten hyvinvointi? Vai onko niin että eläinten intresseistä ei vaan tarvitse välittää.
Turkiksia ei tarvita koska nykyään on vaihtoehtoisia talvivaatteita. Edes Etelänavalle menevä retkikunta ei pukeudu turkiksiin. Ne ovat nykyään enemmän statussymboli ja koriste.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Orpon hallitus 2023-
Eläimet käyttävät toisiaan hyväksi ja ihminen on eläin. Tämä on luonnonmukaista toimintaa.Homeboy65 kirjoitti: 30.01.2025 12:01
Siis turkistarhaus ei ole mielestäsi väärin. Uskotko että minimaaliset tilat, ei juuri mitään suojaa luonnonvoimilta, kannibalismi, apatia, pelkotilat ja taudit ovat= eläinten hyvinvointi? Vai onko niin että eläinten intresseistä ei vaan tarvitse välittää.
Turkiksia ei tarvita koska nykyään on vaihtoehtoisia talvivaatteita. Edes Etelänavalle menevä retkikunta ei pukeudu turkiksiin. Ne ovat nykyään enemmän statussymboli ja koriste.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Orpon hallitus 2023-
Et vastannut kysymykseeni.Homeboy65 kirjoitti: 30.01.2025 12:01Jos otetaan historiallista perspektiiviä niin huomataan että suurten vääryyksien korjamiseen on tarvittu järeämpiä aseita kuin kuluttajaboikotit. Lakien muuttamista, jopa sotia.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 11:55Koska turkistarhaus ei mun mielestäni ole väärin, ei mun tarvitse ottaa mitään kantaa noihin sun esimerkkeihin.Homeboy65 kirjoitti: 30.01.2025 11:52
En.
Taisit kuitenkin vähän ignoroida mitä kirjoitin. Verrataan näin: ihmisten jalkojen katkominen on väärin vaikka sitä arvostelisi joku joka on siinä mukana.
Ja verrataan lisää: mitäs jos Abraham Lincoln olisi ajatellut että lopetetaan orjuus sillä lailla että aletaan boikotoida puuvillan viljelijöitä?
Miksi et käyttäisi juutalisista valmistettua saippuaa, mutta syöt tehotuotettua lihaa?
.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 18374
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Orpon hallitus 2023-
No ei eettisestä argumentaatiossa tietenkään sinänsä ole mitään vikaa. Esimerkiksi itselleni eettiset argumentit ovat keskeisiä syitä vastustaa turkistarhausta ja tehomaataloutta. Outoa oli ehkä ammentaa Soininvaaran sellaisesta tekstistä, jossa hän nimenomaan argumentoi, että sinun lähestymistapasi on tyypillisesti aika hedelmätön eikä johda mihinkään. Vääntösi Jamesin kanssa ikään kuin todistaa pointin.Homeboy65 kirjoitti: 30.01.2025 10:25Oletat ihan oikein. Mitä ihmeen outoa on eettisessä kontekstissa? Moralisoivia on väärä sana. Eettisiä on oikea sana. Kyseessä ei ollut analogia vaan vertailu. Eli monien ihmisten suhtautuminen eläimiin ei ole koherenttia.urpiainen kirjoitti: 29.01.2025 15:52Oletan, että otit tämän Soininvaaran tuoreesta blogista. Jos (kun) näin, niin on vähän erikoista, että perustelusi taitavat edetä nimenomaan eettisyyden kontekstissa (oudot analogiat kissoihin ja koiriin). Soininvaaran argumentti oli nimenomaan, että ei esitettäisi moralisoivia argumentteja vaan taloudellisia:Homeboy65 kirjoitti: 29.01.2025 11:13 Työllistämisestä yleisemmällä tasolla. Turkistarhaus työllistää 1300 henkeä ja nyt ko. alan säilyttämiseen kaadetaan 50 miljoonaa euroa valtion varoja.
Soininvaara kirjoitti:Kun ihmetellään, miksi tuotavuuden kasvu on Suomessa loppunut, kuulun niihin, joiden mielestä ongelma on luovan tuhon puutteessa. Kun huonotuottoiset työpaikat eivät kaadu, uusia ja parempia ei voi nousta tilalle.
Valtio käyttää suuria summia yritystukiin torjuakseen luovaa tuhoa, siis tuottavuuden nousun estämiseen. Hyvä esimerkki tästä on tuki turkistarhoille, alalle, jonka taloudellinen kannattavuus on kovin heikkoa. Ehkä on puhuttu liikaa turkistarhauksen eettisistä ongelmista ja unohdettu sen taloudellinen mielettömyys. Työllistää 1300 henkeä ja nyt niiden säilyttämiseen kaadetaan taas 50 miljoonaa valtio rahoja.
Argumentaatioteknisesti outoa on myös halusi rakentaa vertailuja osoittamaan, miten käytännössä "ihmisten suhtautuminen eläimiin ei ole koherenttia". Tämä oikein kutsuu kytkemään turkiseläinten puolustamisesi siihen, miten surutta käytät tehotuotettua liharuokaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 18374
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Orpon hallitus 2023-
Tää ei kyllä kuulosta argumentilta, joka lentäisi kovin hyvin.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 12:27Eläimet käyttävät toisiaan hyväksi ja ihminen on eläin. Tämä on luonnonmukaista toimintaa.Homeboy65 kirjoitti: 30.01.2025 12:01 Siis turkistarhaus ei ole mielestäsi väärin. Uskotko että minimaaliset tilat, ei juuri mitään suojaa luonnonvoimilta, kannibalismi, apatia, pelkotilat ja taudit ovat= eläinten hyvinvointi? Vai onko niin että eläinten intresseistä ei vaan tarvitse välittää.
Turkiksia ei tarvita koska nykyään on vaihtoehtoisia talvivaatteita. Edes Etelänavalle menevä retkikunta ei pukeudu turkiksiin. Ne ovat nykyään enemmän statussymboli ja koriste.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 23959
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Orpon hallitus 2023-
Ei tässä kyllä ole mitään outoa. Yläasteikäiset tettutytöt 80-luvulla boikotoivat Shelliä. Homie boikotoi turkiksia. Noissa boikoteissa ei vaan varsinaisesti jätetä mitään sellaista ostamatta, jota olisi aiemmin ostettu.urpiainen kirjoitti: 30.01.2025 13:40 Argumentaatioteknisesti outoa on myös halusi rakentaa vertailuja osoittamaan, miten käytännössä "ihmisten suhtautuminen eläimiin ei ole koherenttia". Tämä oikein kutsuu kytkemään turkiseläinten puolustamisesi siihen, miten surutta käytät tehotuotettua liharuokaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Orpon hallitus 2023-
Mun mielestäni argumenttini on erinomainen. Ihmisellä on samat oikeudet kuin muillakin eläimillä.urpiainen kirjoitti: 30.01.2025 14:26Tää ei kyllä kuulosta argumentilta, joka lentäisi kovin hyvin.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 12:27Eläimet käyttävät toisiaan hyväksi ja ihminen on eläin. Tämä on luonnonmukaista toimintaa.Homeboy65 kirjoitti: 30.01.2025 12:01 Siis turkistarhaus ei ole mielestäsi väärin. Uskotko että minimaaliset tilat, ei juuri mitään suojaa luonnonvoimilta, kannibalismi, apatia, pelkotilat ja taudit ovat= eläinten hyvinvointi? Vai onko niin että eläinten intresseistä ei vaan tarvitse välittää.
Turkiksia ei tarvita koska nykyään on vaihtoehtoisia talvivaatteita. Edes Etelänavalle menevä retkikunta ei pukeudu turkiksiin. Ne ovat nykyään enemmän statussymboli ja koriste.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Orpon hallitus 2023-
Boikotoin kanteleita ja tyrävöitä (ainakin toistaiseksi)!sivustahuutaja kirjoitti: 30.01.2025 14:33Ei tässä kyllä ole mitään outoa. Yläasteikäiset tettutytöt 80-luvulla boikotoivat Shelliä. Homie boikotoi turkiksia. Noissa boikoteissa ei vaan varsinaisesti jätetä mitään sellaista ostamatta, jota olisi aiemmin ostettu.urpiainen kirjoitti: 30.01.2025 13:40 Argumentaatioteknisesti outoa on myös halusi rakentaa vertailuja osoittamaan, miten käytännössä "ihmisten suhtautuminen eläimiin ei ole koherenttia". Tämä oikein kutsuu kytkemään turkiseläinten puolustamisesi siihen, miten surutta käytät tehotuotettua liharuokaa.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 18374
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Orpon hallitus 2023-
Itehän boikotoin lähinnä Teslaa ja israelilaisia aseita.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 14:41Boikotoin kanteleita ja tyrävöitä (ainakin toistaiseksi)!sivustahuutaja kirjoitti: 30.01.2025 14:33Ei tässä kyllä ole mitään outoa. Yläasteikäiset tettutytöt 80-luvulla boikotoivat Shelliä. Homie boikotoi turkiksia. Noissa boikoteissa ei vaan varsinaisesti jätetä mitään sellaista ostamatta, jota olisi aiemmin ostettu.urpiainen kirjoitti: 30.01.2025 13:40 Argumentaatioteknisesti outoa on myös halusi rakentaa vertailuja osoittamaan, miten käytännössä "ihmisten suhtautuminen eläimiin ei ole koherenttia". Tämä oikein kutsuu kytkemään turkiseläinten puolustamisesi siihen, miten surutta käytät tehotuotettua liharuokaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 18374
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Orpon hallitus 2023-
Sä kun tykkäät tällaisista nimetyistä periaatteista kuten Occamin partaveitsi ja mitä kaikkia oletkaan viime aikoina tänne viljellyt, niin tässä näyttäisi olevan jonkinlainen joskus "Humen giljotiinina" tunnettu kategorinen päättelyongelma.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 14:40Mun mielestäni argumenttini on erinomainen. Ihmisellä on samat oikeudet kuin muillakin eläimillä.urpiainen kirjoitti: 30.01.2025 14:26Tää ei kyllä kuulosta argumentilta, joka lentäisi kovin hyvin.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 12:27 Eläimet käyttävät toisiaan hyväksi ja ihminen on eläin. Tämä on luonnonmukaista toimintaa.
Jos ei hyväksy Humen kategoriaeroa, niin noin niinku yleisenä argumentaatiorakenteena sen sanominen, että kaikki luonnollinen on oikeutettua, ja että ihmisille luonnollista on kaikki sellainen toiminta, jota jotkut eläimet tekevät, kuulostaa sekin vähän sellaiselta, että anything goes, eli ei siis ehkä tarkoita oikein mitään.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Orpon hallitus 2023-
^Mun pitää miettiä. Palaan huomanna asiaan.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 4922
- Liittynyt: 28.01.2011 22:35
- Paikkakunta: Pökäle
Re: Orpon hallitus 2023-
Näinkö on? Itse en tiedä Homien ruokavaliosta kuin kalapuikot, mutta kun kaveri on röpöttävä työtön, jonka rahoista varmaan huomattava osa kuluu alkoholikaloreihin, niin siltä pohjalta oletan, että (eines?)liharuokien lihapitoisuus on lähempänä nollaa kuin sataa prosenttia.
If you found out that Thomas Edison fucked kids, would you stop turning the lights on?
-
- Kitisijä
- Viestit: 18374
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Orpon hallitus 2023-
Mun mielestä Homien vankkumaton kiintymys mahdollisimman edullisiin, tehotuotettuihin lihatuotteisiin on palstalla moneen kertaan puitu ilmiö, jota hän ei ole ollenkaan pyrkinyt kieltämään. Päinvastoin, korostanut, miten hankalaa olisi tottua korvaamaan lihatuotteet muulla.Bhven kirjoitti: 30.01.2025 15:20Näinkö on? Itse en tiedä Homien ruokavaliosta kuin kalapuikot, mutta kun kaveri on röpöttävä työtön, jonka rahoista varmaan huomattava osa kuluu alkoholikaloreihin, niin siltä pohjalta oletan, että (eines?)liharuokien lihapitoisuus on lähempänä nollaa kuin sataa prosenttia.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 13981
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Orpon hallitus 2023-
Eihän luonto eikä luonnontieteetkään MÄÄRÄÄ mitään. Ne vaan kuvaavat todellisuutta. Ei ihmisen ole mikään pakko toimia luonnollisesti vaan hän voi tehdä moraalisia valintoja, tajuat tämän varmaan ihan hyvin.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 12:27Eläimet käyttävät toisiaan hyväksi ja ihminen on eläin. Tämä on luonnonmukaista toimintaa.Homeboy65 kirjoitti: 30.01.2025 12:01
Siis turkistarhaus ei ole mielestäsi väärin. Uskotko että minimaaliset tilat, ei juuri mitään suojaa luonnonvoimilta, kannibalismi, apatia, pelkotilat ja taudit ovat= eläinten hyvinvointi? Vai onko niin että eläinten intresseistä ei vaan tarvitse välittää.
Turkiksia ei tarvita koska nykyään on vaihtoehtoisia talvivaatteita. Edes Etelänavalle menevä retkikunta ei pukeudu turkiksiin. Ne ovat nykyään enemmän statussymboli ja koriste.
Älä tuo tähän taas lihansyöntiäni. Toistan: lainsäädännön muutoksilla tämä juttu pitää hoitaa.
Outoa on myös että samat ihmiset jotka pitävät ihmistä ylempänä lajina vaativat myös että ihmisen pitäisi toimia luonnollisesti, vaistojensa mukaan. Ristiriitaista?
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
- Kitisijä
- Viestit: 13981
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Orpon hallitus 2023-
Jospa lukisit uudestaan mitä kirjoitin kuluttajaboikoteista.urpiainen kirjoitti: 30.01.2025 13:40No ei eettisestä argumentaatiossa tietenkään sinänsä ole mitään vikaa. Esimerkiksi itselleni eettiset argumentit ovat keskeisiä syitä vastustaa turkistarhausta ja tehomaataloutta. Outoa oli ehkä ammentaa Soininvaaran sellaisesta tekstistä, jossa hän nimenomaan argumentoi, että sinun lähestymistapasi on tyypillisesti aika hedelmätön eikä johda mihinkään. Vääntösi Jamesin kanssa ikään kuin todistaa pointin.Homeboy65 kirjoitti: 30.01.2025 10:25Oletat ihan oikein. Mitä ihmeen outoa on eettisessä kontekstissa? Moralisoivia on väärä sana. Eettisiä on oikea sana. Kyseessä ei ollut analogia vaan vertailu. Eli monien ihmisten suhtautuminen eläimiin ei ole koherenttia.urpiainen kirjoitti: 29.01.2025 15:52
Oletan, että otit tämän Soininvaaran tuoreesta blogista. Jos (kun) näin, niin on vähän erikoista, että perustelusi taitavat edetä nimenomaan eettisyyden kontekstissa (oudot analogiat kissoihin ja koiriin). Soininvaaran argumentti oli nimenomaan, että ei esitettäisi moralisoivia argumentteja vaan taloudellisia:
Argumentaatioteknisesti outoa on myös halusi rakentaa vertailuja osoittamaan, miten käytännössä "ihmisten suhtautuminen eläimiin ei ole koherenttia". Tämä oikein kutsuu kytkemään turkiseläinten puolustamisesi siihen, miten surutta käytät tehotuotettua liharuokaa.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
- Kitisijä
- Viestit: 13981
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Orpon hallitus 2023-
Tässähän tämä (olennainen) näkökulmaero on: eläinaktivistit tarkastelevat tätä juttua näkökulmasta oikein/väärin ja vastapuoli näkökulmasta hyödyllistä/hyödytöntä.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 11:55Koska turkistarhaus ei mun mielestäni ole väärin (kannattamattoman elinkeinon tukeminen on, mutta se on eri asia), ei mun tarvitse ottaa mitään kantaa noihin sun esimerkkeihin.Homeboy65 kirjoitti: 30.01.2025 11:52En.James Potkukelkka kirjoitti: 30.01.2025 11:42 Käyttäisitkö keskitysleirin juutalaisista valmistettua saippuaa, jos sitä myytäisiin kaupassa ja se olisi hyvää ja edullista?